Puitesopimusten 3 suurinta haastetta

Yleensä niin myyjä kuin ostaja ovat tyytyväisiä puitesopimuksen syntyessä. Kokemus kertoo kuitenkin, että vain pientä osaa puitesopimuksista hyödynnetään tarkoituksen mukaisesti. Puitesopimuksissa on kolme haastetta, jotka tulee tiedostaa:

  1. Liian paljon puitesopimuksia. Usein yritys on sopinut puitesopimuksia monien eri toimittajien kanssa, ja eri sopimuksissa voi olla osallisena eri henkilöt. Lisäksi puitesopimukset voivat kattaa samat alueet osittain tai kokonaan. Koska puitesopimukset yleisesti antavat suurimmat alennukset käytön myötä, käyttää ostaja liikaa rahaa kun esimerkiksi 10 eri puitesopimusta hyödynnetään 20 prosenttisesti jokaista. On luonnollisesti tuottavampaa hyödyntää yksi sopimus täysin.
  2. Organisaatio ei käytä puitesopimuksia. Syy miksi niitä ei käytetä on yleensä se, että ne eivät yksinkertaisesti ole keskijohdon, osastopälliköiden tai muiden sijaintien johtajien nähtävissä tai käytettävissä. Sopimukset voivat ”piilotella” yksittäisillä tietokoneilla, Sharepoint-tiedostoissa tai kansioissa.
  3. Seuraaminen unohtuu. Moni mielellään odottaa, että myyjä seuraa sopimusta, ja että hän huolehtii siitä, että puitesopimuksen mukaiset uudet tilaukset tai uusimiset antavat odotetun alennuksen tai bonuksen. Ostajina odotamme automaattista muistutusta, kun saamme bonuksia tai uusia etuja. Mutta näin ei ikävä kyllä käy kiireisessä arjessa. Ostajan tulee itse seurata sopimusta tiiviisti, ja tässä pieni panostus voi tuoda suuria vaikutuksia tulokseen.

Jos haluat hyötyä puitesopimuksista ja kasvattaa tulostasi, ei tähän ole muuta tietä kuin järjestelmällisen ja automatisoidun sopimuskäsittelyjärjestelmän käyttöönotto.